5. huhtikuuta 2012

Ompelua

Koulussa ollaan tekemässä dokumentoinnin kurssilla sähköistä tuoteportfoliota ja siihen liittyen on tullut koottua kuvia tehdyistä koulutöistä. Esittelen tässä pari tekelettä ompelukurssilta. Ylempi on viime syksyn ompelukurssin ensimmäinen varsinainen ompelutyö: ompelutarvikekassi/vyö. Saatiin suunnitella se itse tai tehdä valmiista kaavoista, minä päädyin suunnittelemaan ja kaavoittamaan siitä omanlaisen. Kokemattomuudesta kerto hyvin paljon se, etten edes suunnitellessa tajunnut, kuinka monimutkainen toi mun 3D-hässäkkä olisi sitten tehdä. Siinä sai muuten opettajakin välillä pähkäillä, että missä järjestyksessä ja miten päin mikäkin vuorikangas ja päällyskangas ommellaan. :D Tunnustan, että itku meinasi jossain vaiheessa päästä, kun en ole aiemmin ollut mikään aktiiviompelija. Helpommallakin olisin todellakin voinut päästä, mutta opin tosta työstä todella paljon ja mieluummin ne haastavat työt tekee ohjattuna koulussa. Jos periaatteena tekemisessä on "vain taivas rajana", harvoin pääsee ylittämään aitaa siltä matalimmalta kohdalta... ;) Näin sitä oppii..

Materiaali taitaa olla ihan puuvillaa, vuorikankaan oon ostanut vuosia sitten alelaarista ja päällikangas löytyi koulun jämäkangaslaatikosta. Molemmissa taskuissa on tarra-läppä, ja sisäpuolella saksille muotoillut taskut sekä pienemmät taskut. Läppään ompelin kirpputorilta löytyneet virkatut liinat, jotka olivat etsineet paikkaansa kotona jo pidempään. Taskuja voi liikutella vyötä pitkin, eli en ole niitä ommellut kiinni siihen.





Ompelukurssin päätteeksi meillä oli näyttö, jossa meille annettiin pussukan kaava ja pöydälle läjä kankaita. Meidän piti osata valmistaa pelkästä kaavasta vetoketjullinen ja vuorillinen pussukka, tehdä siitä työohje ja poikkileikkauskuvat. Huomasin, että kyseinen pussukka oli ollut aiemmin kurssilla vapaa-valintaisena lisätyönä, jota en ollut kerennyt muiden töiden lomassa tehdä. Suurin osa luokkalaisista oli sellaisen tehnyt. Muutaman kerran tarvitsin kysyä ommellessa neuvoa, että pääsin jatkamaan eteenpäin. Rapiat 7 tuntia taukojen kanssa siihen meni. Taitavat pyöräyttäisi tuollaisen varmaan tunnissa... Pussukat päätyivät koulun Art´Soppiin myyntiin.






Ompelukurssin suurin työ oli oman hameen ompeleminen, josta kerron joskus toiste. Kuvat on vielä näpsimättä. :) Kaikenkaikkiaan opin kyllä paljon uutta tolta kurssilta, kynnys ommella laski huomattavasti. Ei musta kyllä ompelijaa tulis ikinä, liian pikkutarkkaa ja teknistä touhua mulle!


1 kommentti: